[Twitter Files] #19 – Suuri koronavalhesampo: Stanfordin yliopiston ’The Virality Project’ ja tositarinoiden sensuuri

(Tämä #19 julkaisuerä oli Matt Taibbilta)

Julkaisuerän pääasiat:

  • Stanfordin yliopiston ’The Virality Project’ vaikutti laajamittaisesti julkisuudessa näkyneeseen koronakeskusteluun koordinoiden sensuuria
  • The Virality Project sensuroi myös täysin tarkkoja ja tosia kertomuksia
  • Lisäksi hanke itse levitti ja käytti perusteluinaan usein valheellista tai väärää tietoa
  • Kaikenlaisia yleisössä mahdollisesti ”epäröintiä herättäviä” teemoja leimattiin disinformaatioksi. Uskottavuuden säilyttäminen oli etusijalla totuuteen nähden.
  • The Virality Project oli tiiviissä yhteistyössä useiden Yhdysvaltain hallituksen – etenkin Pentagonin rahoittamien toimijoiden kanssa
  • The Virality Projectiin liittyvä aineisto vahvistaa omalta osaltaan sitä näkemystä, että terrorismin vastaisen sodan välineiden kohteena ovat nyt enenevässä määrin valtion omat, kriittiset kansalaiset

Tämä tarina on tärkeä kahdesta syystä. Ensinnäkin, orwellilaisena konseptina The Virality Project’ -hanke oli menestys. Hallitus, tiedemaailma ja yleensä toistensa kanssa kilpailevien yritysten oligopoli järjestäytyivät nopeasti salaisen, yhtenäisen pyrkimyksen taakse valvoa poliittista viestintää.

Toiseksi se nopeutti digitaalisen sensuurin kehittymistä ja siirsi sen totuuden ja epätotuuden arvioinnista uuteen, pelottavampaan malliin, jossa keskitytään avoimesti poliittiseen narratiiviin tosiasioiden kustannuksella.

– Matt Taibbi

[Mikä] The Virality Project?

The Virality Project (jatkossa lyhennettynä VP) on Stanfordin yliopiston alulle panema, erilaisten media- alustojen poikki ulottuva hanke. Sen tarkoituksena oli valvoa miljardeja postauksia eri sosiaalisen median alustoilla. Yhteistyökumppaneina hankkeessa oli liittovaltion eri virastoja ja koko joukko (monesti valtion rahoittamia) ei- valtiollisia järjestöjä (NGO). Toiminnan keskiössä oli JIRA- tikettijärjestelmä. Järjestelmä mahdollisti nopean ja osin valmiiksi räätälöidyn yhdenmukaisen raportoinnin ja viestinnän eri yhteistyökumppaneiden ja hankkeen koordinoijien välillä. Järjestelmää oli käytetty jo aiemmassa Stanfordin ”Election Integrity Partnership” -hankkeessa vuonna 2020 ja nyt sen käyttökohdetta vain vaihdettiin. Ainakin kuusi suuren luokan Internet- alustaa tuli mukaan käyttämään VP:n JIRA- järjestelmää. Taibbi mainitsee Twitterin, Googlen/ Youtuben, Facebookin/ Instagramin, Mediumin, TikTokin ja Pinterestin.

Hanke käynnistettiin Twitterin osalta helmikuussa 2021, pian Joe Bidenin virkaan astumisen jälkeen. Stanford ilmoitti ensin Twitterille haluavansa keskustella hankkeesta ja muutama viikko tuosta yhteydenotosta Twitter ilmoitti olevansa mukana. Hanke markkinoitiin ”vastauksena rokote- disinformaatiolle”. Twitter sai VP:ltä ensimmäisen ”anti-vax -disinformaatioraportin” 17.2.*2021. [*Päivämäärä korjattu tähän myöhemmin; alkuperäiseen oli kirjoitettu väärin vuodeksi 2023]

Twitterin johtoportaan henkilöstölle – Yoel Roth mukaan lukien, esiteltiin JIRA- järjestelmän toimintaa. Maaliskuun alussa VP ilmoitti Twitterille alkavansa saada näkyvyyttä myös ”vaihtoehtoisilla” SOME- alustoilla. Näiksi mainittiin Gab, Parler, Telegram ja Gettr. Hanke valvoi nyt koko SOME- ympäristöä lähes täydellisesti.

Todenmukaisen sisällön sensuuri

Twitterin sisäiset ohjeistukset olivat aiemmin olleet koronaan liittyvän viestinnän ja sensuurin suhteen verrattain selkeät: toimenpiteisiin voitiin ryhtyä vain, jos jokin väite oli ”todistettavasti valheellinen” taikka, jos jotain asiaa ”väitettiin perusteettomasti faktaksi”. Nyt kuitenkin tartuntatautien viraston CDC:n kanssa yhteistyössä oleva VP halusi pelata uusilla säännöillä. Se viestitti Twitterille, että myös todenmukaiset tarinat, jotka ”saattaisivat ruokkia epäröintiä”, tulisi merkitä alustalla ”rokotedisinformaation perustunnusmerkit täyttäväksi” sisällöksi. Esimerkkeinä annettiin ”julkkisten heti rokotteen ottamisen jälkeen sattuneet kuolemantapaukset” ja rokotusten jälkeisten sairastumisten aiheuttama koulun sulkeminen New Yorkissa. Sensuuri sai myös ennaltaehkäisevän toiminnan muotoja – huomiota kiinnitettiin näkyviin, ”toistuviin rikkeisiin” syyllistyviin toimijoihin (RFK Jr; Sherri Tenpenny)

Tuossa hengessä VP varoitti Twitteriä myös rokotepassi- narratiivin kasvamisesta. Tällä tarkoitettiin lisääntynyttä keskustelua kaavailluista rokotepasseista ja etenkin laajempaa keskustelua koko konseptin varjopuolista suhteessa kansalaisoikeuksiin ja yksilönvapauteen. VP kehysti koko teeman ja siihen liittyvän keskustelun ”misinformaatio- tapahtumaksi”.

Eräs räikeimmistä – ja rokotehaittoja itse saaneille luultavasti tuskallisimmista kampanjoista lienee kuitenkin ollut haittojen leimaaminen misinformaatioksi. VP sisälsi rutiininomaisesti henkilökohtaisia kertomuksia aidoista haittatapahtumista, kuten myös niistä kertovia artikkeleita kyseiseen kategoriaan.

Kohteeksi joutui myös New York Times [yllättävää kyllä].

Taibbi osoittaa, kuinka Twitterissä oli pitkälti omaksuttu VP:n teesit ja kielenkäyttö jo maaliskuussa 2021. Allaoleva viesti on Twitteriltä Stanfordin yliopiston VP- porukalle lähetetty sähköposti.

[Mielenkiintoisena huomiona on kohta: ”virallisten tietokantojen ja tilastotiedon perusteella tehdyt virheelliset päätelmät”. Sama ”huoli” ilmenee muuallakin virallisten tahojen ”misinformaation torjuntaa” koskevissa raporteissa; muistelen nähneeni teeman aiemmin mm. jossain Atlantic Councilin julkaisemassa asiakirjassa. Eikä mitenkään tähän liittyen, mutta tulee väkisin mieleen, että… eikö valehtelijakin pitäisi totuutta ”pahana asiana”…?]

VP:n sensuurissa on havaittavissa myös poliittinen ulottuvuus. Käyttäjä saatettiin sensuroida myös pelkästään poliittisten mielipiteiden perusteella, vaikka viestinnässä ei olisi ollut korona suhteen mitään VP:tä provosoivaa.

”Vaikka tämä tili julkaisee laillisia ja tarkkoja COVID-19-päivityksiä… se julkaisee sisältöä, joka hyökkää italialaisia poliitikkoja, EU:ta ja Yhdysvaltoja vastaan.”

Taibbi korostaa, että suuntaus noudattelee #TwitterFiles -aineistossa aiemmin esille tulleen GEC:n (Global Engagement Center ) raportin linjauksia.

Myös sokraattinen metodi joutui tulen alle. VP varoitti Twitteriä siitä, että ”misinformaation levittäjien yleisenä taktiikkana oli vain kysyä kysymyksiä (”kysynpä vain” -tyyliin) ja niiden kautta tuoda esille omia näkemyksiään keskusteluissa.

”Totuuden valvoja” itse väärän tiedon levittäjänä

The Virality Project ei pelkästään sensuroinut tosiasiallista sisältöä. Kaiken kukkuraksi sen omat näkemykset ja sen välittämä informaatio olivat usein itsessään valheellista ja väärään tietoon perustuvaa. Taibbi nostaa tämän osalta esiin erään VP:n Twitterille lähettämän sähköpostin, jossa se kertoo tavoitteestaan ottaa paremmin tähtäimeensä ”jatkuvasti suositumpi narratiivi luonnollisesta immuniteetista” (tauti sairastamalla hankittu vastustuskyky). [Mitä ilmeisimmin VP:ssä haluttiin esittää ajatuksen olevan salaliittoteoriaa tms.]

Samalla tavoin VP leimasi keskustelun mahdollisista rokotesuojan läpi murtautuvista tartunnoista (breakthrough infections) harhaanjohtavaksi. Se halusi korostaa ilmiön olevan äärimmäisen harvinaisen ja että siitä ei tulisi päätellä, että rokotteet olisivat tehottomia. Osa keskustelusta liittyi myös siihen tosiasiaan, että CDC muutti tapaansa laskea ROKOTETTUJEN koronatartuntoja heti pian rokotteiden käyttöön ottamisen jälkeen. Muutoksen jälkeen koronatapauksiksi laskettiin rokotettujen osalta VAIN sairaalahoitoon päätyvät ja kuolleet koronapositiiviset henkilöt, kun muiden osalta laskentatapa pidettiin ennallaan. Muutoksen tekopyhyyttä ja sen tulevaisuudessa aiheuttamaa vääristymistä myöhempien tilastojen osalta suomivat näkyvät tilit ja äänet pantiin sensuurin alle.

[toim. huom. Samalla tavoin PCR- testausta muutettiin rokotettujen osalta ”läpimurtotartuntojen seuraamiseksi paremmin”.

”Lisää keskustelua aiheutti CDC:n helmikuussa esittelemä toimintamalli (← alkuperäinen löytyy vain internet arkistosta), jossa testauksen syklimäärä kehotettiin laskemaan 28:aan tai pienemmäksi ROKOTETTUJEN kohdalla, jotta saataisiin paremmin tutkittua tapauksia, jotka ilmenevät rokotteesta huolimatta (breakthrough cases) (artikkeli aiheesta). Tuolloin moni ilmaisi epäilynsä siitä, kuinka muutos vaikuttaisi tilastoihin ja yleiskuvaan tilanteesta.”

– artikkelistani ’PCR- testin väärinkäyttö on mahdollistanut koronapaniikin lietsonnan’]

Ironista kyllä, jo muutamaa kuukautta myöhemmin VP:n kanta läpimurtotartuntojen osalta oli muuttunut. Nyt niitä pidettiin tosiasiana ja vakavana ongelmana.

Taibbi huomauttaa varsinaisena ironian huipentumana, että samalla, kun VP haravoi termiä ”surveillance state” [valvontavaltio] käyttäviä keskusteluja, se itse toimi ei-tilivelvollisena ja valtion kanssa yhteistoiminnassa olevana byrokraattisena, kansalaisten puhetta valvovana elimenä. Jos jokin edisti käytännössä valvontavaltio- konseptin materialisoitumista, oli se VP itse. Kyseistä aihetta koskevan keskustelun se kuitenkin leimasi sensuuria vaativaksi salaliittoteoriaksi.

Ironia ei jäänyt tähän. Huhtikuun 26. päivä 2022 – noin vuosi toimintansa aloittamisen jälkeen VP oli jo peräänkuuluttamassa virallista, ”huhujen kontrollointimekanismia kansallisesti trendaavien narratiivien käsittelemiseksi”. VP:n ajatus tuosta oli ”Misinformaatio- ja disinformaatio- osaamiskeskus”, joka olisi perustettava Kotimaan turvallisuuden keskuksen DHS:n alla toimivan kyberturvallisuuden keskuksen CISA:n alle. Jo seuraavana päivänä DHS:n ministeri Mayorkas ilmoitti kongressille ”Disinformaatio- hallintoneuvoston” (disinformation governance board) [ironia nostaa jälleen päätään] perustamisesta.

Disinformaatio- hallintoneuvoston lanseeraus päätyi lopulta kuitenkin olemaan melkoinen floppi mm. neuvoston johtoon valitun Nina Jankowiczin takia.

Mitä VP:n itse ajamaan misinformaatioon tulee, tolkutti se vielä loppuraportissaankin liikkeellä olevan väitteen siitä, että rokotteet eivät estäisi viruksen leviämistä, olevan misinformaatiota. Loppuraportissa saman tuomion saivat myös väittämät siitä, että eri hallitukset suunnittelivat rokotepassien käyttöönottamista. Taibbi huomauttaa, että sittemmin molemmat näistä VP:n misinformaatioksi leimaavista ajatuksista osoittautuivat todeksi.

Tosiasiat uhrattiin narratiivin ja uskottavuuden varjelemiseksi

Aineisto osoittaa, että The Virality Projectin päätehtävänä ei ollut edistää totuutta. Sen sijaan sen toiminta keskittyi lujittamaan yleisön tottelevaisuutta auktoriteettien suuntaan. VP pyrki toiminnallaan lisäämään keskusnarratiivin hyväksyntää yleisön keskuudessa. Tärkeä osa tätä kaikkea oli myös se, että Faucin kaltaisten merkittävien ja keskusnarratiivia artikuloivien henkilöiden julkisuuskuvaa pyrittiin edistämään. Taibbi näkee, että hankkeen ohjaavana pääteemana oli ajatus siitä, että suuri yleisö ei kykenisi käsittelemään koko totuutta…

Kuva lainattu

Taibbi kirjoittaa:

”Yksi sen [VP:n] neljästä ydinkumppanista, Pentagonin rahoittama Graphika, selitti ”Fauxia” käsittelevässä raportissa, että koska yleisön ei voida luottaa tekevän päätöksiä itsenäisesti, sitä on suojeltava totuuksilta, jotka saattavat horjuttaa sen uskoa auktoriteetteihin.”

[Kiitos; tämän selvemmin sitä ei juuri voisikaan sanoa; Graphika jatkaa raportissa:]

”Tämä jatkuva epäilyksen ja epävarmuuden kylväminen liittyen arvovaltaisiin ääniin johtaa yhteiskuntaan, jonka on liian haastavaa tunnistaa, mikä on totta ja mikä ei.”

[Tämä on toden totta toistuva teema nyt viimeaikaisissa paljastuksissa; näiden sensuroijien logiikkana on se, että kriittinen keskustelu on tukahdutettava yleisen edun nimissä. Aihe oli tapetilla myös yli 200 vuotta sitten…]

CDC:n kanssa tiukassa yhteistyössä toimivan VP:n toimesta myös FOIA- pyynnön (FOIA = tiedon julkisuuden asetus) myötä julkaistut, aidot Faucin sähköpostit leimattiin ”disinformaatiotapaukseksi”.

[Tämä herättää kyllä kysymyksiä, sillä kyseiset sähköpostit olivat jo aikanaan erittäin tärkeässä roolissa siinä, että alettiin ymmärtää miten Yhdysvaltain rahoittama gain-of-function -virustutkimus, Wuhanin PS4- tason patogeenilaboratorio ja korona liittyivät toisiinsa. Alla Faucin sähköposteihin liittyvä muutama artikkeli:

Ja tavallaan VP;n huolen tuon suhteen ymmärtääkin; sähköpostit toden totta horjuttivat Faucin uskottavuutta – ja syystä.]

Allaoleva VP:n viikottaisesta raportista Twitteriin:

VP:n sensuurin prioriteetteja havainnollistaa hyvin myös sen reaktio Cleveland- klinikan tutkimukseen, joka osoitti luonnollisesti hankitun immuniteetin olevan saman veroisen rokotteella saatuun immuniteettiin nähden. VP tarkasteli ennen kaikkea tuoreen tieteellisen tiedon vaikutusta sen itse ajamaan narratiiviin, eikä tiedon tosiasiallista merkitystä tai uskottavuutta. Kuten jo aiemmin todettu, VP:n näkemyksen mukaan ”misinformaation levittäjät” käyttivät monesti ”todenmukaista sisältöä”.

The Virality Project – sen yhteistyökumppanit ja Yhdysvaltain hallitus

Julkaisussaan Taibbi kuvailee myös The Virality Projectin ja valtion erilaisia kytköksiä. Taibbi nostaa esille aiemmassa Twitter Files -julkaisuerässä olleen videon, jolla Election Integrity Projectin (EIP)johtaja Alex Stamos sanoi ”Stanfordin pyrkivän paikkaamaan aukon niissä kohdissa, missä valtio ei olisi ollut kykenevä toimimaan laillisesti”:

Twitter Files -julkaisuissa on aiemmin esitelty myös video, jolla Stamos kertoo EIP:n tutkimusjohtaja Renee DiRestan olleen aikaisemmin CIA:n työntekijänä. Nyt DiResta sitten olikin johtamassa ”vaalien laatua edistävää” hanketta Stanfordin yliopiston tutkijan ominaisuudessa.

EIP on merkittävä VP:n suhteen siksi, että käytännössä The Virality Project on ollut vain Stanfordin toteuttaman Election Integrity Projectin jatke samalla yliopistolla. Stamoksen sanomiset paljastavat myös sitä suuntaa, mihin The Virality Projectia oltiin aikeissa viedä jo syksyllä 2020. Alunperin terrorisminvastaiseen sotaan luotu ”Anti- Disinformaatio -missio” haluttiin kääntää uuteen suuntaan. Taibbi kertoo:

Lokakuussa 2020 Stamos vihjasi tulevan Virality- projektin suunnasta ja kertoi kansallisessa kyberturvallisuuskonferenssissa, että ”Anti-Disinformaatio”- tehtävä tarvitsee uuden painopisteen. ”Puhumme aivan liikaa ulkomaisista [toimijoista]… onhan se seksikästä, hauskaa ja hieman kylmänsodanomaista”, Stamos sanoi ja lisäsi, että ”valtaosa” ongelmista on nyt kotimaisia. ”Meillä on 80-20 jaottelu… Minusta se on käännettävä ympäri.”
https://youtu.be/PGglf56vEiA

[Ja täytyy myöntää, että Twitter Files -aineiston perusteella tähän painopisteen kääntämiseen on suhtauduttu hartaasti niin VP:n, sen yhteistyökumppaneiden ja muiden vastaavien hankkeiden toimesta…]

Julkaisussaan Taibbi listaa VP:n yhteistyökumppaneita. Näitä olivat:

  • Puolustusministeriön rahoittama Graphika
  • Kansallisen tiedesäätiön rahoittama Center for Informed Public (CIP)
  • GEC:n (kts. aiemmat Twitter Files -julkaisut [#17]) rahoittama DFRLab
  • New Yorkin yliopiston ’Center for Social Media and Politics (CSMaP)

VP kertoi myös myöhemmin, että se toimi yhteistyössä useiden valtion virastojen kanssa. Näitä olivat muun muassa:

  • Yhdysvaltain ylilääkärin (Surgeon General) virasto
  • Yhdysvaltain tartuntatautien keskus CDC

Lisäksi sen kumppaneina vaikuttavat olleen:

  • Kotimaan turvallisuuden viraston DHS:n alaisuudessa toimiva kyberturvallisuuden keskus CISA
  • Global Engagement Center GEC

…ja monia muita.

Kooste kuvista

Taibbi päättää artikkelinsa vielä kerraten:

Yhteenveto: Amerikan informaatio[sodan] tehtävä siirtyi ulkomailla tapahtuvasta terrorismin torjunnasta ja kotimaan yleisöön suunnatun ”ulkomaisen häirinnän” estämisestä ja kohdistui nyt 80-prosenttisesti kotimaiseen sisältöön, josta suuri osa oli totta. Disinformaation hallintoneuvosto on ehkä lopettanut toimintansa, mutta totuuden valvominen ei ole loppunut.



Lähde:

*) TWITTER FILES #19 – The Great Covid-19 Lie Machine Stanford, the Virality Project, and the Censorship of “True Stories” | Matt Taibbi

Though the Virality Project reviewed content on a mass scale for Twitter, Google/YouTube, Facebook/Instagram, Medium, TikTok, and Pinterest, it knowingly targeted true material and legitimate political opinion, while often being factually wrong itself.

– Thread

Aiheeseen liittyviä:

*) #TwitterFiles | #hijacking_of_perception | ‘The Great Covid-19 Lie Machine’: Stanford University Project Colluded With Feds, Social Media to Censor ‘Misinformation’

A project run by Stanford University served as a “dry run” for President Biden’s “disinformation” board, according to journalist Matt Taibbi’s latest “Twitter files” release, which he dubbed, “The Great Covid-19 Lie Machine: Stanford, the Virality Project, and the Censorship of ‘True Stories.’”

According to Taibbi, the Virality Project, an initiative of the Stanford Internet Observatory, called for the creation of a disinformation board just one day before Biden announced plans to launch his government-run Disinformation Governance Board.

Taibbi discussed the two main takeaways from his March 17 “Twitter files” release during the “America This Week” podcast, co-hosted by novelist Walter Kirn.

– article

(↑ Updated 21.3.2023)

*) The Covid Twitter Files Drop: Protecting Fauci While Censoring The Truth w/Matt Taibbi

Matt Taibbi, investigative journalist and author discusses the Censorship Information Complex revealed by the explosive Twitter files. The Virality Project is a collusion project to silence COVID -19 information about vaccines and approaches to the pandemic response. Stanford University along with other think tanks and government agencies targeted social media to control the conversation around the pandemic response.”Malinfornation” the new draconian government term for true information that is politically inconvenient.

Follow Matt on Twitter: @mtaibbi and his substack: https://www.racket.news/

– video

*) What Happened to Stanford? The list of serial embarrassments at Stanford reads like the suicides of Greek tragedy, where divine nemesis follows hubris | Victor Davis Hanson

Stanford’s once-justified reputation for civility, transparency, tolerance, and professional ethics has been shredded before a global audience.

– article

(↑ Updated 22.3.2023)

*) #TwitterFiles | #hijacking_of_perception | Truth is No Defense: Virality Project as Public/Private Partnership to Ban Inconvenient Facts About COVID-19 Toss Protected Speech

“The Virality Project is a coalition of research entities focused on supporting real-time information exchange between the research community, public health officials, government agencies, civil society organizations and social media platforms. Our objective is to detect, analyze and respond to incidents of COVID-19 vaccine disinformation across online ecosystems and ultimately mitigate the impact of narratives which would otherwise undermine the public’s confidence in the safety of these processes in the United States.” This Project led by Stanford University describes itself in terms that seem to be a near confession to conspiracy: note that “government agencies” are included in the “real-time information and exchange, then add the fact that many NGO’s and social media firms have financial ties to the US government, and mix in the First Amendment’s prohibition of restrictions on lawful speech. The result? Yet another sign of our rights being infringed by the COVID-19 regime.

– article

(↑ Updated 23.3.2023)

*) Homeland Security Reorganizes, Appearing to Scrap Last Remnants of Ill-Fated ”Disinformation Governance Board”After an ugly congressional hearing and months of bad press for censorship advocates, a Homeland Security advisory panel undergoes sweeping changes

The Department of Homeland Security’s efforts to present a less Orwellian exterior to the public took a big step forward this week, as it disbanded a key subcommittee linked to the Department’s ill-fated Disinformation Governance Board, announced last year and quickly “paused” amid public outcry.

Jen Easterly, head of the DHS’s cyber division — the Cybersecurity and Infrastructure Security Agency, or CISA — this week convened the agency’s influential Cybersecurity Advisory Committee (CSAC), which is made up of senior executives from organizations like Twitter, Amazon, and the Stanford Internet Observatory. The agency announced an expanded roster, adding 13 new members to CSAC, including chief cybersecurity officer for General Motors Kevin Tierney and Cathy Lanier, the chief security officer for the NFL. The full CSAC now contains 34 members.

– article

(↑ Updated 25.3.2023)

*) The Disinformation-Industrial Complex vs. Domestic Terror | By Ben Weingarten, RealClearInvestigations

Combating disinformation has been elevated to a national security imperative under the Biden administration, as codified in its first-of-its-kind National Strategy for Countering Domestic Terrorism, published in June 2021.  

That document calls for confronting long-term contributors to domestic terrorism. In connection therewith, it cites as a key priority “addressing the extreme polarization, fueled by a crisis of disinformation and misinformation often channeled through social media platforms, which can tear Americans apart and lead some to violence.” 

Main Article: The Problematic Rise of Media Literacy Education RCI

– article

(↑ Updated 26.3.2023)

*) Michael Shellenberger on the Twitter Files Revealing ’Something Seriously Sinister is Going On’

”It became clear to us over time that the U.S. Government had turned its propaganda and disinformation campaigns, that it had been waging abroad, against the American people”

– video clip

(↑ Updated 31.3.2023)

*) Why Renee DiResta Leads The Censorship IndustryHow a former CIA fellow came to lead US government efforts to stamp out disfavored speech on the Internet | Michael Schellenberger

To many journalists and policymakers, DiResta is one of the good guys, advocating as a citizen and hobbyist for greater U.S. government action to fight disinformation. DiResta has argued that the U.S. has been unprepared to fight the “information war” with Russia and other nations in her bylined articles for the New York Times, Washington Post, Wired, and many others. And in her 2018 Senate testimony DiResta advocated “legislation that defines and criminalizes foreign propaganda” and for allowing law enforcement to “prosecute foreign propaganda.”

– article

(↑ Updated 4.4.2023)

*) America First Legal (AFL) filed a federal class action against key persons and entities involved in the so-called “Election Integrity Partnership” and the “Virality Project”

Today, America First Legal (AFL) filed a federal class action against key persons and entities involved in the so-called “Election Integrity Partnership” and the “Virality Project,” on behalf of Jill Hines, the co-Director of Health Freedom Louisiana, and Jim Hoft, the founder the popular news website The Gateway Pundit. Defendants include the Stanford Internet Observatory and its Director and Research Manager, Alex Stamos and Renée DiResta, Dr. Kate Starbird of the University of Washington, Graphika, and the Atlantic Research Council’s Digital Forensic Lab.

This historic lawsuit alleges that these parties conspired with the federal government to conduct a mass surveillance and censorship operation targeting the political speech of millions of Americans on social media platforms like Facebook, YouTube, and Twitter (under its prior ownership). This operation was specifically designed to target conservative political speech on questions of great public interest like election integrity, COVID-19 vaccines, and vaccine mandates.

– article

(↑ Updated 3.5.2023)

*) THE WEAPONIZATION OF “DISINFORMATION” PSUEDO-EXPERTS AND BUREAUCRATS: HOW THE FEDERAL GOVERNMENT PARTNERED WITH UNIVERSITIES TO CENSOR AMERICANS’ POLITICAL SPEECH | Interim Staff Report of the Committee on the Judiciary and the Select Subcommittee on the Weaponization of the Federal Government, U.S. House of Representatives

This interim staff report details the federal government’s heavy-handed involvement in
the creation and operation of the EIP, which facilitated the censorship of Americans’ political
speech in the weeks and months leading up to the 2020 election. This report also publicly reveals
for the first time secret “misinformation” reports from the EIP’s centralized reporting system,
previously accessible only to select parties, including federal agencies, universities, and Big
Tech. The Committee and Select Subcommittee obtained these nonpublic reports from Stanford
University only under the threat of contempt of Congress. These reports of alleged mis- and
disinformation were used to censor Americans engaged in core political speech in the lead up to
the 2020 election.

As this new information reveals, and this report outlines, the federal government and
universities pressured social media companies to censor true information, jokes, and political
opinions. This pressure was largely directed in a way that benefitted one side of the political
aisle: true information posted by Republicans and conservatives was labeled as “misinformation”
while false information posted by Democrats and liberals was largely unreported and untouched
by the censors. The pseudoscience of disinformation is now—and has always been—nothing
more than a political ruse most frequently targeted at communities and individuals holding views
contrary to the prevailing narratives.
The EIP’s operation was straightforward: “external stakeholders,” including federal
agencies and organizations funded by the federal government, submitted misinformation reports

directly to the EIP. The EIP’s misinformation “analysts” next scoured the internet for additional
examples for censorship. If the submitted report flagged a Facebook post, for example, the EIP
analysts searched for similar content on Twitter, YouTube, TikTok, Reddit, and other major
social media platforms. Once all of the offending links were compiled, the EIP sent the most
significant ones directly to Big Tech with specific recommendations on how the social media
platforms should censor the posts, such as reducing the posts’ “discoverability,” “suspending [an
account’s] ability to continue tweeting for 12 hours,” “monitoring if any of the tagged influencer
accounts retweet” a particular user, and, of course, removing thousands of Americans’ posts.10

– article

(↑ Updated 7.11.2023)


Yksi kommentti artikkeliin ”[Twitter Files] #19 – Suuri koronavalhesampo: Stanfordin yliopiston ’The Virality Project’ ja tositarinoiden sensuuri

  1. Päivitysilmoitus: Havainnon kaappaus – näemmekö sen mitä näemme? – KANTO.MEDIA

Jätä kommentti